Vitamiinit

Vitamiinit ovat elimistölle välttämättömiä yhdisteitä, joiden puutos aiheuttaa puutostilan ja pahimmassa tapauksessa kuoleman.

Mihin tarvitaan


Vitamiineista muodostetaan elimistössä tarvittavia koentsyymejä. Koentsyymi on suhteellisen pienimolekyylinen yhdiste, jota tarvitaan elimistön kemiallisissa reaktioissa. Monet vitamiinit toimivat sellaisenaan, osa vitamiineista muokataan edelleen. Elimistö ei kykene syntetisoimaan itse reaktioissa tarvittavia vitamiineja.

Mistä saadaan


Vitamiineja tai niiden esiasteita saadaan ruoka-aineista. Tiettyjä vitamiineja (B-ryhmä) muodostuu paksusuolen bakteeritoiminnan seurauksena. D-vitamiineja muodostuu auringonvalon vaikutuksesta iholla vitamiinin esiasteista.

Entä jos ei saada


Vitamiinien puutostilat ovat nykyään harvinaisia. Sen sijaan ennen vitamiinien löytämistä esiintyi puutosoireita tai puutoksesta johtuvia tauteja yleisesti.

C-vitamiini: puutoksesta seuraa Keripukki. Tavallinen merimiehillä ja talven aikana pohjoismaissa
B1-vitamiini: puutoksesta aiheutuu Beri-beri
B3-vitamiini: tämän vitamiinin puutoksesta seuraa Pellagra
B12-vitamiini: puutos aiheuttaa anemiaa
Muidenkin vitamiinien puutos näkyy aineenvaihdunnassa, mutta näitä tauteja ei ole erikseen nimetty.

Entä jos saadaan liikaa


Rasvaliukoiset vitamiinit kerääntyvät lähinnä maksaan ja niitä voidaan saada liikaa. Vesiliukoisia vitamiineja ei yleensä voi saada liikaa, mutta tiettyjä rajoja löytyy.

A-vitamiini: Luukato pitkäaikaisessa liikakäytössä, myrkytystila myös mahdollinen. Liikakäytön seurauksena tunnetaan kuolemaan johtaneita maksavaurioita
B6-vitamiini: Pitkäaikaisessa liikakäytössä esiintyy hermostohäiriöitä, neuropatioita
Mitä vitamiinit ovat

Vitamiinit jaotellaan ryhmiin historiallisin perustein.

Rasvaliukoiset:


A-vitamiini (retinoli, esiaste karoteeni)
D-vitamiini (kalsiferolit, useita muotoja)
E-vitamiini (tokoferolit, useita muotoja)

Vesiliukoiset:


B1-vitamiini (tiamiini)
B2-vitamiini (riboflaviini)
B3-vitamiini (niasiini)
B5-vitamiini (pantoteenihappo)
B6-vitamiini (pyridoksiini, pyridoksaani, pyridoksamiini)
B12-vitamiini (kobalamiini, yleisnimitys yhdisteille, joilla on syanokobalamiinin aktiivisuus)
C-vitamiini (askorbiinihappo)
Foolihappo (joskus käytetään myös nimitystä M-vitamiini)
Biotiini (H-vitamiini)
Ubikinoni (koentsyymi Q10, CoQ10)

Monet vitamiinit ovat itse asiassa ryhmä samalla tavalla toimivia toisistaan hiukan poikkeavia molekyylejä. Löytöhetkellä niitä ei vielä kyetty erottelemaan toisistaan. Hyvänä esimerkkinä kalsiferolit (D), tokoferolit (E) ja B6-ryhmä. Vitamiinien esiasteita on useita. Yleensä elimistö kykenee käyttämään myös niitä (esim karoteeni).

Vitamiineilla on minimisaantisuositus. Tämä on keskiarvo, joka vaihtelee runsaasti. Esimerkiksi ihmisen kasvun aikana lapsesta aikuiseksi, kiloa kohden laskettu tarve vähenee aikuisuutta kohden. Mutta tarve esimerkiksi tiettyjen B- ja C-vitamiinien kohdalla vaihtelee johtuen rasituksesta, sairaudesta, dieetistä (laihduttaminen).

Vitamiinien terapeuttiset annokset


Lääketiede ei ole uskonut tähän päivään mennessä, että vitamiinien annoksen nostamisella olisi terapeuttista (lääkinnällistä) vaikutusta. Kuitenkin tiedetään yhtä ja toista. A-vitamiinin turvallista vuorokausiannosta ei saa ylittää. Monivitamiinivalmisteissa, missä A on mukana yhtenä ainesosana, terapeuttisia määriä ei voi saada, koska myrkytysraja tulee vastaan. Monivitamiinivalmisteet ovat tarpeellisia vain silloin kun vitamiinien saanti on vähentynyt (yksipuolinen ruokavalio, laihduttaminen).

Sen sijaan tiedetään, että antioksidanttina toimiva E-vitamiini (tokoferoli) toimii suojatekijänä soluvauriota vastaan ja sillä saattaa sitä kautta olla syövän syntyä ehkäisevä vaikutus. Synteettisiin rasva- ja öljyvalmisteisiin lisätään alfa-tokoferolia tästä syystä. Mutta luonnossa esiintyvä muoto gamma-tokoferoli on aktiivisempi ja lisätty osa itse asiassa ehkäisee tokoferolin tehoa toimia antioksidanttina. Hyvä E-vitamiinin lähde on kasvisöljy. Kotimainen rypsiöljy on ehdoton ykkönen.

HUOM! E-vitamiinin toiminta antioksidanttina vaatii C-vitamiinin (askorbiinihapon) läsnäolon. Eli jos haluaa hyvää suojaa elimistössä vaanivia radikaaleja vastaan, kumpaakin on saatava riittävästi.

B-ryhmän vitamiineista on uutta tietoa niukalti. Tiedetään, että hermosäryn hoidossa voidaan käyttää B1-vitamiinia tai yhdistelmää B1, B3, B6 ja B12. Sen sijaan lääketiede ei tunnusta, että esimerkiksi yhdistelmä B1,B3,B6 lisäisi maksan kykyä polttaa alkoholia. Tutkimukset osoittavat sen sijaan selvästi, että alkoholin palamista voidaan nopeuttaa suurilla annoksilla ko. kolmoisvitamiinia sekä lyhentää tai kokonaan poistaa ns. krapulavaihe. Selitys on yksinkertainen. Tarjotaan maksalle kyllästysmäärä vitamiineja, jotka se muuttaa koentsyymeiksi, jota alkoholidehydrogenaasin reaktio tarvitsee. Reaktiossa siirretään vetyä, joka lienee se nopeutta rajoittava vaihe. Muodostuva asetaldehydi on hyvin myrkyllinen ja juuri se vastaa suurelta osalta krapulan oireista. Sen muuttamiseen asetaatiksi (etikkahapoksi) vaikuttavat nuo koentsyymit samalla tavalla. Pitää muistaa, että tuolla tavalla saatu palamisen lisäys ei voi olla vahingoittamatta maksaa. Todisteena edelläkuvatun ilmiön todenperäisyydestä esitetään erästä maalarien aikoinaan käyttämää väriainetta, joka kykeni salpaamaan alkoholidehydrogenaasin. Seurauksena oli pitkitetty humalatila. Siis keinotekoisesti saatiin sama ilmiö kuin joillakin itämaan ihmisillä, joilta puuttuu alkoholidehydrogenaasi kokonaan. Tavallinen ihminen ei tietääkseni nauti viikon mittaisesta kännistä.

C-vitamiinin terapeuttisesta käytöstä on tutkittua tietoa. Se ei vähennä flunssan saamista, mutta se ilmiselvästi lieventää oireita ja lyhentää sairausaikaa.

B-ja C-vitamiinien vaikutusta lisää reippaasti ns. placebovaikutus. Eli kun ihminen lujasti uskoo niiden tehoon, se ei voi olla vaikuttamatta positiivisesti. Teho on tutkittu ja tunnustettu. Mekanismia ei kuitenkaan tiedetä.

D-vitamiinin vaikutuksia on tutkittu viimeaikoina uudestaan. Se ei vaikuta pelkästään kalsiumin imeytymiseen, vaan sillä on muitakin terveysvaikutuksia. On löydetty yhteyttä sydän- ja verisuonisairauteen sekä mielialaan.

Vitamiinien vaikutuksen tutkiminen on vaikeaa. Ilman ei voi kokonaan olla, koska siitä seuraa oireita. Tutkittava ihmisryhmä pitäisi valita huolella ja siten, että heidän ruokailutottumuksensa ja ravinnosta saatu vitamiinimäärä tiedetään. Vertailuryhmän pitää syödä samalla tavalla mutta heille annetaan vitamiinilisä. Koska ravinnon ja vitamiinien yhteisvaikutusta ei tiedetä ja ihmisten reagointi niille on erilaista, tulos hukkuu tilastolliseen kohinaan. Kaiken kaikkiaan tutkimusta pitäisi jatkaa kymmenen, kaksikymmentä vuotta. Sellaiseen tutkimukseen juuri kukaan ei halua sitoutua. Siis syömme vitamiineja ja uskomme niiden tehoon.